Historia

Historia-kokonaisuudessa esitellään laajasti ja yksityiskohtaisesti siperialaisen rekikoiran historiaa.

Koska siperianhuskyna tunnetun koiratyypin kehittymiseen on vaikuttanut monenlaisia eri koiratyyppejä, käsitellään historia-osuuksissa myös muiden arktisten rekikoirien historiaa. Eniten yhtymäkohtia on siperianhuskyn kantarotuun tšukotka sleddogiin. Historiaa kirjoitetaan uudestaan sitä mukaa kun uutta tietoa saadaan ja koetan pitää tiedot ja lähdeaineiston ajan tasalla.

              

Esihistoria SiperiassaSiperiankoira uudella mantereellaRodun kehitys USA:ssaHistoria Suomessa

Rodun kehitys USA:ssa

Siperialaiset rekikoirat rekisteröitiin AKC:n roduksi vuonna 1930. Samana vuonna oli tuotettu tšuktšikoiria suoraan Siperiasta ja ne olivat viimeiset kantarodun tuonnit, jotka rekisteröitiin siperianhuskyiksi. Tällä sivulla on kerrottu lyhyesti rodun historiaa 20-luvulla syntyneistä ensimmäisistä kenneleistä 50-luvulle asti.

1920-luku


Kuvassa Seppalan koiria kaupan katolla Rhode Islandilla 1926. Etummaisena Fritz ja Matte seisoo taustalla. Huomaa koirien koko ja vahva raajaluusto. Kuva vanhasta lehdestä.

Seppala-Ricker kennel perustettiin vuonna 1927 kun Seppala oli kauden päätteeksi kilpailemassa Poland Springsissä Mainessa ja voitti siellä tunnetun, chinook-koirilla ajavan Arthur Waldenin. Kilpailussa hän tapasi Elizabeth Rickerin, joka ajoi ja kasvatti chinook-koiria. Suurin osa Seppalan koirista oli Seppalan ja Rickerin yhteisessä kennelissä, missä Ricker hoiti koiria Seppalan ollessa Alaskassa.

Vaikka kennel oli toiminnassa vain lyhyen aikaa, siellä säilytettiin tärkeitä rodun kantakoiria. Seppala-Ricker kennel oli toiminnassa vuoteen 1931 asti, tuona aikana kennelin koirista rekisteröitiin vain alle 10 koiraa. Seppala ja Ricker kilpailivat koirilla aktiivisesti New Englannissa ja Kanadassa. Parhaimmillaan kennelissä oli n. 160 koiraa. Seppalan tunnettu johtajakoira Togo eli loppuelämänsä lemmikkikoirana Rickerin luona. Kennelin toiminta päättyi siihen kun Ricker erosi silloisesta miehestään ja meni naimisiin norjalaisen Kaare Nansenin kanssa. Ricker muutti Norjaan ja Seppala jäi Quebecissa (Kanada) sijaitsevaan hotelliin Grey Rocks Inniin. Ilmeisesti maksaakseen siellä asumisesta seuranneet kulut Seppala joutui myymään parhaat koiransa.



Ensimmäisessä kuvassa Seppala koirineen, vasemmalla Fritz. Toisessa kuvassa Seppalan nuoria koiria, Mukluk vasemmalla. Keskellä Lorna Taylor ja Tuck, joka oli Cooney/Johnson-kantaa. Oikeanpuoleisissa kuvissa Seppala kiittämässä johtajakoiriaan, reunimmaisena Billiken.

Tärkeitä ihmisiä, joilla ei ollut kennelnimeä oli 20-luvulla useita. C.F. Jackson New Hampshiresta hankki siperialaisen nimetlä Sepp III suoraan Seppala-Ricker kennelistä. Walter Channing Bostonista hankki nartun nimeltä Toto suoraan Seppalalta, se syntyi Little Creekissä. Leonard Chapman New Hampshiresta omisti Duken, joka oli Cooney/Johnson-kantaa Alaskasta. Moseley Taylor omisti musta-valkoisen ja sinisilmäisen Tuckin, joka oli myös lähtöisin Cooney/Johnson kennelistä. Oliver Shattuck omisti valkoisia siperialaisia, jotka olivat Northern Light kennelistä ja hän osti koiria myös suoraan Seppala-Ricker kennelistä.


Kuvassa Norther Light kennelin valkoinen valjakko, johdossa Jack Frost. Koirat ajajasta oikealla johtajan takana: Fairbanks Princess Chena, Snowflake II, Lady, Billy ja Ginger. Ja vasemmalla: Togo, Snowflake, Bingo, Kolyma ja Snigruk muiden koirien takana. Tältä näyttivät ensimmäiset rekisteröidyt siperianhuskyt. Koirien valjaat eivät olleet tuohon aikaan kovinkaan ergonomiset.
W.H. Carroll photographs, UAF-1988-168-60.S.

Northern Light kennelin Julien Hurley tuli tunnetuksi siitä, että hän laati siperianhuskyn ensimmäisen rotumääritelmän ja rekisteröi ensimmäiset siperianhuskyt. Hänen ensimmäiset koiransa tulivat Dufresnen valkoisesta valjakosta. Tunnettu valkoinen ja sinisilmäinen johtajakoira Jack Frost esiintyy monissa Hurleyn kirjoituksissa. Sen isä oli Seppalan johtajakoira Scotty ja emä Vasta (Suggen x Nellie). Ensimmäiset Northern Light koirat tulivat yhdistelmästä Jack Frost x Snowflake. Snowflake oli myös 1924 syntynyt Dufresnen kasvatti, joidenkin lähteiden mukaan Dufresne tuotti sen emän Sophian (tai Sofia) kantavana Siperiasta. Northern Light kennel oli toiminnassa vuosina 1926-1947, valitettavasti linja pääsi suurilta osin sammumaan. Nykyään se näkyy ainoastaan Kabkol kennelin kantanartun Kabloonan kautta (kaikissa linjoissa) ja CH Northern Light Kobuckin kautta Gatineau- ja Anadyr-linjoissa. CH Northern Light Kobuck oli rodun ensimmäinen muotovalio. Myöskin Northern Light Yukon on tunnettu, sillä sen omisti presidentti Hooverin vaimo Lou Henry Hoover.

Belford kennelissä kasvatettiin hyvin vähän pentueita, mutta sillä oli oma merkittävä vaikutuksensa rotuun. Alec Belford hankki siperialaisia koiria Seppala-Ricker kennelistä 20-luvun lopulla. Belford's Wolf tuli Seppala-Ricker kennelistä, sen isä oli Smoky (jonka epäillään olevan tuonti Siperiasta) ja emä oli Tosca, josta tuli Wheelerin of Seppala kennelin kantanarttu. Koska Belfordit toimivat yhteistyössä Wheelerin kanssa heidän kilpavaljakossaan juoksi monet Seppalan parhaista koirista, myös tuonnit Tserko ja Kreevanka. Tunnetuin Belfordien oma kasvatti lienee valkoinen Nanna, joka syntyi yhdistelmästä Belford's Wolf x Mona (Smoky x Dushka). Myöhemmin jalostukseen käytettiin mm. Foxstand kennelin koiria. Belfordien (Charles Belford, Alecin poika jatkoi kasvatustyötä) tarkoituksena oli säilyttää vanhantyyppinen "old look" siperianhusky ja kennelin valjakot olivat yleensä kilpailujen kärkisijoilla. New Englannissa 50-luvulla vallalla oleva tyyppi, ei Charles Belfordin mielestä vastannut alunperin Siperiasta tuotettuja koiria ja hän halusi palauttaa tyypin takaisin alkuperäisiin koiriin.

Ensimmäisessä kuvassa Northern Light kennelin pentuja. Seuraavissa kahdessa kuvassa Eva Seeley ja Chinook kennelin koiria. Reunimmaisena Foxstand kennelin Shearer, valkoinen koira on Foxstand's Shamus ja tumma koira Foxstand's Shango
(Elsie Chadwick collection, Northern Light-kuva vanhasta lehdestä).

Chinook oli yksi rodun merkittävimmistä kenneleistä. Eva ja Milton Seeley ostivat Arthur Waldenin Chinook kennelin, joka oli aiemmin ollut tunnettu chinook-koiristaan. He liisasivat Channingin nartun nimeltä Toto, joka oli Seppalan kuuluisan Togon ja Nomen jälkeläinen. Astutettuna Taylorin omistamalla Tuckilla syntyi yksi pentu, josta tuli kennelin kantanarttu Tanta of Alyeska. Tanta astutettiin Chapmanin omistamalla Dukella ja syntyi rodun yksi tunnetuimmista pentueista. Tuosta 10 pennun pentueesta 7 meni Lorna Taylorin (Monadnock) kilpavaljakkoon. Kaksi pentua meni Shearerin Foxstand kenneliin. Pentue on merkittävä siltäkin kannalta, että sukutaulussa tulee voimakkaasti Cooney/Johnsonin kantaa, eikä pelkästään Seppalan kasvatteja. Se antaa myös motiivin ns. Seppala-linjan harrastajille mustamaalata sekä Chinook että Monadnock kenneleitä, koska he eivät hyväksy Cooneyn tai Johnsonin kasvattamia koiria. Lieneekö sattumaa sekään, että molempien näiden kenneleiden kasvattajat olivat vahvoja naisia, aikana jolloin naisten uusi asema alkoi saada jalansijaa. Chinook kennelistä tuli kantakoiria monille myöhemmille kenneleille. Koirat Byrdin tutkimusmatkalla olivat Chinook kennelistä, kennelissä myös treenattiin koiria toisen maailmansodan aikana sotatoimia varten. Chinook oli käyttökoirakenneli sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä kennelin koiria treenattiin työkäyttöön tutkimusretkille ja armeijalle. Eva Seeley myös kilpaili menestyksekkäästi. Seeleyt rekisteröivät koiria myös nimillä Wonalancet ja Alyeska.

Kuvassa oikealla Milton Seeley ja nuoret siskokset Toska ja Cherie Of Wonalancet talvella 1938
(Chinook kennel, The Complete Siberian Husky).

1930-luku

Of Seppala (Wheeler) nimeä käytettiin ensimmäistä kertaa 30-luvulla kun Harry Wheeler osti Seppalalta oikeuden käyttää nimeä. Wheeler sai Seppala-Ricker kennelin tärkeimmät siitoskoirat kennelin lopettaessa (Seppala todennäköisesti joutui maksamaan koirilla hotellilaskun). Wheeler oli hankkinut myös Belford-kasvatin Nannan ja oli yhteistyössä Belfordien kanssa. Kennelissä kasvatettiin 38 pentuetta ja kanta oli hyvin sisäsiitettyä, koska jalostukseen käytettiin vain Seppalan aikanaan omistamia koiria. Wheeler rekisteröi ensimmäiset 47 siperianhuskya CKC:n rekisteriin, minne myös tuonnit Kreevanka ja Tserko rekisteröitiin. Kanadalainen of Seppala kennel lopetti 40-luvun lopulla, jolloin suurin osa koirista ja Of Seppala-nimen käyttöoikeus siirtyivät McLeanille ja McFaulille, loput myytiin William Shearerille Bostoniin.

Foxstand kennelin ensimmäiset koirat tulivat suoraan Seppala-Ricker ja Chinook kenneleistä. Tanta of Alyeskan ensimmäisestä pentueesta uros- ja narttupennut Yukon ja Sitka Of Foxstand menivät William Shearerille. Sitkan kautta Chinook-linjat jatkuivat BISS AM/CAN CH Igloo Pak's Anvicin kautta useissa eri kenneleissä ja Foxstand's Saintin kautta Gatineau koirissa (kennelin kantakoira).

Shearer jatkoi kuitenkin myöhemmin kasvatustyötään Belford kennelistä hankkimallaan Sigrid III Of Foxstandilla. Sen jälkeläisiä olivat (Foxstand's) Shango, Rambo, Java, Sukey ja Colleen, jotka kaikki jatkoivat sukua. Myöhemmin Shearer hankki koiria kuten Jeuahnee Of Cold River, Polaris Of Sapawe (Wheeler-linjaa) ja Wheeleriltä N'ya N'ya Of Seppalan, Tamara Of Seppalan ja Kingeak Of Seppalan. Shearerin tunnetaan suosineen jalostuksessaan pidempiturkkisia (longer-coated) koiria, joita tuli vanhoista Seppalakoirista. Hänen koiriaan myös esitettiin näyttelyissä, mutta hän koki etteivät ne menestyneet pidemmän turkkinsa takia. Foxstand keskittyi "Seppala strain" koiriin ja hän halusi luoda valkoisten siperianhuskyjen linjan, joilla oli myös tuon ajan keskivertoa pidempi turkki. Chinook-linjoista, varsinkin Tantan jälkeläisistä tuli melko kevyitä ja lyhytturkkisia koiria, mikä ei selvästikään ollut Shearerin ihanne. Hänelle oli tärkeää, että koirat olivat melko kookkaita ja, että niillä oli hyvät päät korkealle kiinnittyneine ja lähellä toisiaan olevine korvineen. Hän kiinnitti paljon huomiota koirien luonteeseen ja niiden tuli tulla hyvin toimeen niin ihmisten kuin muiden koirienkin kanssa. Shearer kilpaili koirillaan aktiivisesti ja voitti kilpailuita huolimatta siitä, että hänen koiransa olivat muita pidempiturkkisia ja selvästi vahvaluustoisempia.

Cold River kennelin perustivat Marie Lee Fortingham tyttärensä Marie "Millie" Turnerin kanssa. Millie sai ensimmäisen aikuisen siperianhuskyn vuonna 1935, joka oli Shattuckilta hankittu Doctor Dawson, mutta sillä ei ollut juurikaan jalostuksellista merkitystä. Saman lähteen mukaan Turnereilla oli toinenkin Shattucilta lähtöisin oleva koira Wolfe Dawson. Marie Lee kertoo kuitenkin itse Newsletterissä kennelin historiasta seuraavasti. Kun Fortinghamit oli kutsuttu seuraamaan valjakkokilpailuja he halusivat hankkia tyttärelleen valjakon ja he hankkivat kolme koiraa. Seuraavalla kaudella Millie jo kilpaili ja lainasi 2 koiraa Vaughanilta (hän oli mm. johtava valjakkoajaja Byrdin ensimmäisellä antarktiksen tutkimusmatkalla). Seuraavaksi Marie Lee hankki itselleen valjakon Wheeleriltä, mutta antoi sen kuitenkin Millielle kilpavaljakoksi (joka kilpailikin menestyksekkäästi sairastumiseensa asti). Marie Lee painotti koirien valjakkokäytön tärkeyttä, oli sitten kyse retkeilystä tai kilpailuista.

Kuvassa oikealla valkoinen Jeuahnee Of Cold River, joka oli Sapsuk Of Seppalan ja Sky Of Seppalan poika. Sillä oli jälkeläisiä sekä Cold River että Foxstand kenneleissä, jonka kavattaja Shearer nimenomaan halusi pidempää turkkia (Elsie Chadwick Collection).

Tärkeä kantakoira oli Belfordin kilpavaljakossa juossut Tserkon poika Sapsuk of Seppala. Wheeleriltä Cold River kenneliin hankittiin mm. myös CH Vanka Of Seppala II (Kreevankan pentu), Chuchi Of Seppala (Tserkon pentu) ja Sky Of Seppala. Yhdistelmästä Sapsuk x Sky syntyi edellä Foxstand kennelin yhteydessä mainittu Jeuahnee Of Cold River. Cold River kennelin tiimi kilpaili aktiivisesti, kun Marie Lee tai Millie eivät enää itse ajaneet, valjakkoa ajamaan palkattiin ammattimusher. Kennelistä tuli paljon johtajakoiria, mm. Lombardin (Igloo Pak) CH Helen Of Cold River. Viimeisimpiä kenneliin palkattuja treenaajia ja ajajia olivat Lyle ja Peggy Grant (Marlytuk), jotka aloittivat Cold River kennelissä vuonna 1950 ja saivat suurimman osan kennelin koirista sen lopettaessa toiminnan vuonna 1959.

Monadnock kennel sai alkunsa vuonna 1937. Lorna Demidoff näki Seppalan siperialaisia ensimmäisen kerran vuonna 1930. Mentyään naimisiin valjakkoajaja Moseley Taylorin kanssa hän sai lahjaksi 7 siperianhuskya Chinook kennelin kuuluisasta Duke x Tanta-pentueesta. Niistä Togo Of Alyeska oli Lornan kuuluisa johtajakoira ja hänen ensimmäinen valio. Kantanarttu oli Tosca Of Alyeska ja astutettuna Belford's Wolfilla 1938 syntyi Lornan ensimmäinen kasvatti-valio CH Panda (myöskin erinomainen johtajakoira). Monadnock-kennelnimi rekisteröitiin vasta vuonna 1940, joten ennen sitä koirat olivat Pandan tapaan nimetty yhdellä sanalla. Ensimmäinen Monadnock-nimeä kantava koira oli kuitenkin -37 syntynyt Vanya Of Monadnock, mutta se oli Seeleyn kasvatti. Tosca astutettiin Millie Turnerin valiolla CH Vanka Of Seppalalla ja yhdistelmästä syntyivät CH Kira Of Monadnock ja CH Kolya Of Monadnock (joka oli merkittävä siitosuros Kabkol kennelissä).

Täytyy painottaa, että koirien käyttö valjakkotyössä oli Lornalle aina tärkeintä. Vuonna 1955 hän myi valionartun, vain koska se oli liian hidas hänen valjakkoonsa, eikä hän koskaan halunnut pitää kennelissään yhtään koiraa, joka ei yltänyt valjakossa hänen vaatimuksiinsa. Vuonna 1959 Lorna kirjoitti, että CH Monadnock's Pando oli johtajakoira Monadnock kennelin kilpavaljakossa, joten nuo 50-luvulla menestyneet koirat eivät olleet mitään näyttelyitä varten jalostettuja ja vain niissä käytettäviä koiria, kuten usein virheellisesti väitetään.

Lorna kilpaili menestyksekkäästi Monadnock kennelin valjakolla 20 vuoden ajan. Tuona aikana kenneliin ei tuotu uusia siitoskoiria. Monadnock oli ensimmäisiä todellisia dual-purpose kenneleitä, jotka paitsi ajoivat koirillaan tavoitteellisesti myös menestyivät näyttelyissä. Jäätyään eläkkeelle kilpailuista Lorna hankki "uutta verta" tunnetulta kilpa-ajajalta ja kilpakoirien kasvattajalta Jean Bryarilta. Tuo koira oli Mulpus Brook's The Roadmaster. Bryar oli jättänyt sen itselleen kilpavaljakkoon, mutta sen sokeuduttua toisesta silmästä penikkataudin takia hän koki sen liian suureksi riskiksi valjakossa (sitä ei myöskään enää käytetty näyttelyssä). Lorna hankki Roadyn retkivaljakkoonsa ja sai siitä merkittävän siitosuroksen. Sen tuomat linjat olivat merkittäviä, sillä siinä oli paljon Of Seppala-koiria ja Kreevanka vain 4. sukupolven takana. Samaan aikaan 50-luvulla CH Monadnock's Pandosta ja sen pojasta MBIS/MBISS CH Monadnock’s Kingstä tuli kuin sattumalta rodun tunnetuimmat koirat. Lornan omasta mielestä Pando ei ollut täysin sitä, mitä siperianhuskyn piti olla ja hänen Togonsa, upea johtajakoira oli ollut hänen paras koiransa.

Kuvassa oikealla CH Monadnock's Pando, josta tuli 50-luvulla kuvitetun rotumääritelmän esimerkkikoira.
50-luvulla kirjoittamassaan kirjeessä Lorna kuvailee nuorta Pandoa kilpavaljakkonsa johtajaksi, siitä tuli
myöhemmin myös erittäin menestynyt näyttelykoira ja luultavasti yksi eniten jalostukseen käytetyistä uroksista.

King tuli Lornalle takaisin aikuisena ja näyttävän ulkomuotonsa ja yhdennäköisyytensä takia niistä tuli menestyneitä näyttelykehässä. Yhdistämällä niiden jälkeläisiä Roadyn (jota hän piti ehdottomasti paraana noista kolmesta) jälkeläisiin Lorna onnistui tuottamaan haluamaansa, hieman kevyempää tyyppiä. Pandosta ja Kingistä tuli kuitenkin muoti-ilmiö, mikä jatkui seuraavat 20 vuotta. Pando löytyy lähes kaikkien nykyisten siperianhuskyjen sukutaulusta, modernia Seppala-linjaa lukuunottamatta. Kennelin viimeinen "suuri nimi" oli CH Monadnock's Akela, josta on vähimmillään vain 5 sukupolvea Siperiasta tuotettuun Kreevankaan. Monadnock kennelin suurin perintö oli rotumääritelmää vastaava yhtenäistynyt tyyppi; koirat, jotka pärjäsivät niin rekiurilla kuin näyttelykehässäkin, sekä lempeä luonne, jonka siperianhuskyilla nykyään tunnemme.


Ensimmäisessä kuvassa Lorna Taylor (Demidoff) ensimmäisten siperianhuskyjensa kanssa. Kyseessä on sisarukset samasta Chinook-kennelin pentueesta, joten siksi tyyppi on niin yhtenäinen. Toisena yksi rodun tunnetuimmista koirista CH Monadnock's Pando. Keskellä Dr. Roland Lombardin valjakko. Seuraavana Millie Turner ja Cold River kennelin koiria ja reunassa White Water Lake Knight.

1940-luku

Gatineau kennelin koirat toimivat työkoirina Kanadassa, eikä niillä koskaan kilpailtu. C.S. Mac Lean ja J.D. McFaul käyttivät siperialaisvaljakoita toimiessaan metsänvartijoina Desert Riverin alueella Quebecissä. Ensimmäiset koirat tulivat Foxstand kennelistä, ne olivat Foxstand's Skivar II ja Foxstand's Saint. Joseph Boothin kasvatti Bayou Of Foxstand oli yksi kennelin kantakoirista. Myös Gatineau keskittyi jalostuksessa valkoisiin koiriin (siis kosmeettista jalostusta) ja kennelin kasvatit näkyvät nykyisissä sukutauluissa lähinnä Natomah, Calivali, White Water Lake ja Little Alaska koirien kautta. Foxstand kennelin lisäksi Of Seppala kennelin koirat vaikuttivat kasvatustyöhön ja McFaul sai myöhemmin 50-luvulla Wheelerin Of Seppala koirat ja Seppala-nimen käyttöoikeuden.

White Water Lake syntyi myöskin Kanadassa. Anthony Landryn kennel perustui Gatineau, Monadnock ja Of Seppala kennelien linjoihin. Kantauros oli Kobe Of Gatineau ja sen jälkeläisiä oli mm. tunnettu White Water Lake Knight, joka löytyy myös Old Line koirien sukutauluista. Myöhemmin Landry käytti paljon urosta nimeltä Marak Of Seppala ja kennelin koirat olivat sen myötä hyvin sisäsiitettyjä. Yksi esimerkkikoira tuon ajan jalostuksesta on Spook Of White Water Lake. Jeffrey Braggin mukaan kennelin koirat olivat Marakin käytön myötä tiukasti sisäsiitettyjä ja niillä oli paljon purentavikoja ja kivesvikaa.

Igloo Pak kennelin Roland Lombard hankki ensimmäiset siperialaisensa jo 20-luvulla suoraan Seppala-Ricker kennelistä, mutta kasvattamisen sijaan hän oli kiinnostuneempi koirilla ajamisesta. Kasvatustyön hän aloitti sodan jälkeen hankittuaan CH Helen Of Cold Riverin. Igloo Pak perustuu pääosin Chinook-linjoihin, mutta Lombard käytti jalostukseen mm. Monadnock, Foxstand, Belford ja Cold River koiria. Tunnetuimpia koiria olivat Igloo Pak's Tok ja Igloo Pak's Wing-A. Kennelin alkuaikoina Lombard oli kiinnostunut myös käyttämään koiriaan näyttelyissä, menestynein lienee 1945 syntynyt BISS AM CH/CAN CH Igloo Pak’s Anvic, joka oli paitsi kahden maan valio, sillä oli myös merkittäviä voittoja SHCA:n erikoisnäyttelyistä. Myöhemmin Lomard kuitenkin kiinnostui yhä enemmän sprinttikilpailuista ja koirien tyyppi muuttui radikaalisti johtaen lopulta siihen, että Lomard vaihtoi kokonaan alaskanhuskyihin. Viimeisten aikojen Igloo Pak-koirilla oli siis hyvin vähän tekemistä alkuperäisen siperianhuskyn kanssa. Myös Igloo Pak edustaa New England-tyyppiä, joka kehitettiin pelkästään nopeuskilpailuihin.

Kabkol kennel ei ollut toiminnassa kauaa, mutta sillä oli merkittävä vaikutus tuleviin sukupolviin. Earl ja Margaret Naglen kantakoiria olivat CH Kolya Of Monadnock, Nanuk Of Alyeska ja Kabloona. Viimeksi mainitulla oli suuri merkitys, sillä se oli isän puolelta harvinaista Northern Light- linjaa ja se löytyy yhä satojen, ellei tuhansien nykyisten siperianhuskyjen sukutauluista.

Dichoda on yksi tärkeistä 40-luvulla syntyneistä kenneleistä. Frank ja Phyllis Brayton hankkivat Dingo Dimitri Of Kabkolin vuonna 1946, mutta se valitettavasti menehtyi nuorena. Seuraavaksi he hankkivat Echo Of Kabkolin ja Gouda Of Kabkolin, tuosta yhdistelmästä syntyi kennelin ensimmäinen valiokasvatti CH Dichoda's Aurelia CD. Vuonna 1953 he hankkivat uuden siitosuroksen ja johtajakoiran valjakkoon, se oli vankkarakenteinen näyttelymenestyjä CH Noho of Anadyr, josta syntyivät Dichodan ensimmäiset punaiset kasvatit. Yhdistäessä sen CH Atu Of Glacier Valleyyn syntyi Dichoda's Beauty Of S-K-Mo, jonka jälkeläisiä oli osa kennelin parhaista koirista. 1961 Braytonit hankkivat CH Monadnock's Rurik Of Nanookin, Pandon ja Czarinan jälkeläisen ja se tuotti useita valioita Dichoda kenneliin, mukaanlukien yhden tunnetuimmista kuparin värisistä siperianhuskyista CH Dichoda's Yukon Redin, joka voitti SHCA:n erikoisnäyttelyn 1969. Dichoda oli ensimmäinen siperianhuskykennel Kaliforniassa ja sen kasvatustoiminta oli pienimuotoista. Vaikka koirat pärjäsivät näyttelyissä, niitä ei koskaan suuresti kampanjoitu. Dichoda oli ensimmäisiä, jotka aloittivat lonkkakuvaamaan koiriaan. Koska Kalifornia ei lumiolosuhteiden takia ole kovin otollinen valjakkoajolle, Dichoda kennelin koirat kävivät aktiivisesti tottelevaisuuskokeissa ja saavuttivat niissä titteleitä.

On tärkeää mainita, että vaikka Kaliforniassakin on harvoin lunta, myös Dichoda kennelin koirilla ajettiin. Hankittuaan Togon (CH Noho Of Anadyrin) vartavasten valjakon johtajaksi Dichoda kennelin koiria treenattiin viikottain vuoristossa. Tietenkin koiria ajettiin myös sulan maan kaudella, jolloin autoista tehtiin riisuttuja kärryjä. Kaliforniassa myös kilpailtiin (esim. California Sled Derby) ainakin 50-luvulta lähtien, yleensä kärryluokissa.

Alaskan kennel, joka tunnetaan myös nimellä Anadyr on maailman vanhin siperianhuskyja kasvattava kennel. Natalie Norris ajoi valjakolla jo 40-luvulla ja oli Chinook kenneliin yhteydessä myydessään silloiset koiransa armeijan käyttöön. Vuonna 1946 hän muutti Alaskaan mukanaan kennelin tulevat kantakoirat Chinook's Alladin Of Alyeska ja Terry. Earl Norris oli myöskin ajanut koirilla lapsesta asti ja omisti ensimmäisen siperialaisen 12-vuotiaana. Yhdessä he perustivat Alaskan kennelin, tuohon aikaan juuri kukaan ei kasvattanut siperianhuskyja Alaskassa. Alladinin lisäksi he hankkivat kaksi narttua Bayou Of Foxstandin ja Candian. Yhdistäessä Bayoun ja Alladinin syntyi CH U-Chee Of Anadyr, jonka jälkeläisistä tuli kantakoiria useille eri kenneleille. Jalostukseen käytettiin myös Gatineau ja Huskie-Haven kennelien koiria, sekä myöhemmin McFaulin Of Seppala-koiria. Toinen merkittävä kantauros oli CH Alyeska's Sugrut Of Chinook Alkuaikoina myös Alaskan kennelin koirat menestyivät näyttelyissä ja se katsottiin dual-purpose kenneleiden joukkoon. Myöhemmin he kuitenkin Igloo Pak kennelin tavoin keskittyivät kilpailuihin. Kun McFaul lopetti Of Seppala kennelissä kasvatuksen 60-luvulla hän myi koirat Anadyr kenneliin. Siihen päättyi Of Seppala-nimen käyttäminen.

Anadyr kennelillä on oma linjansa ja selkeästi muista erottuva tyyppi, joka on luotu pitkälti linjasiitoksella. Vaikka jalostukseen on käytetty ns. Seppala-linjan koiria muistuttaa tyyppi selkeästi enemmän Chinook-linjan koiria, ollen kuitenkin erillinen New England-tyypistä. Ensimmäinen Suomeen tuotu Anadyr-koira oli Sirénien Äijänsuon kenneliin tuottama Alaskan's Victor Of Anadyr, joka eli loppuikänsä Kuuhaukun kennelissä. Nykyään jalostusta Alaskan kennelissä jatkavat Norrisien poika J.P. Norris, sekä hänen vaimonsa Kari Skogen ja tyttärensä Lisbet Skogen Norris.


Ensimmäisessä kuvassa CH Alaskan's Tannik Of Anadyr (1967), joka oli ensimmäinen Norjaan tuotettu Anadyr-koira. Toisessa kuvassa CH Noho Of Anadyr (1950), joka hankittiin Dichoda kenneliin valjakon johtajaksi, siitä tuli tärkeä siitosuros. Keskellä INT CH Alaskan’s Ginny Of Anadyr (1962), joka meni Alankomaihin Green-Beret's kenneliin (kuvat Ingstad, Dichoda ja Nancy van Gelderen). Oikeanpuoleiset kaksi kuvaa liittyvät Bow Lake kenneliin, kuvissa Seppalan malamuuttiristeytyksiä, joita hän kasvatti ennen yhteistyötä Snodien kanssa (Janis Ingve Collection).

Bow Lake oli hyvin mielenkiintoinen kennel, joka toimi 40-luvun lopulta 60-luvun alkuun. Earl Snodie ja Leonhard Seppala aloittivat nartulla Tina Of Gatineau ja yhdistelmästä Nicko Of Gatineaun kanssa syntyi kennelin kantanartut Leda Of Bow Lake, Malinka Of Bow Lake, Dushka Of Bow Lake ja Skipper Of Bow Lake. Gatineau koirien lisäksi käytettiin Igloo Pak's Chuckcheeta ja Trorr Of Seppalaa. Bow Lake koirat olivat usein isoja, vankkarakenteisia, väriltään valkoisia, harmaita tai valkoisia tummalla satulalla. Seppala kasvatti sodan jälkeen malamuuttiristeytyksiä, jotka olivat myös usein valkoisia tummalla satulalla. Kerrotaan Seppalan ottaneen niitä mukaansa Seattleen Bow Lake kenneliin, missä niiden jalostusta ei enää jatkettu Snodien ja Seppalan hankittua rekisteröityjä siperianhuskyja. 50-luvulla kuitenkin oli epäilyjä koirien taustoista, mutta Seppalan mukaan kennelissä oli vain rekisteröityjä siperianhuskyja.

Kuvassa oikealla valkoinen Little Sepp Of Bow Lake (1949) ja Ike Of Bow Lake (1953), Seppalan ja Snodien kasvatteja, joiden molempien suvuissa on Seppala- ja Chinook-linjoja.

Oli kulunut lähes 30 vuotta siitä kun Seppala oli ensimmäisen kerran tekemisissä siperianhuskyjen kanssa ja sukutauluissa alkoi olla rekisteröityjä koiria useamman sukupolven ajalta. Bow Lake kennelin kasvatit antavat hyvän kuvan siitä mihin suuntaan Seppala halusi rodun kehittyvän, tai ennemminkin palaavan rodun alkuaikoihin. Tunnettuja koiria olivat mm. Ike Of Bow Lake ja Little Sepp Of Bow Lake, sekä Nanook Of Bow Lake, josta tuli Nanook kennelin kantakoira. Snodie omisti kennelin koirat ja Seppala toimi asiantuntijana kaikessa koiriin liittyvässä. He käyttivät koiriaan myös näyttelyissä, mutta pettyivät tuomareiden huonoon asiantuntemukseen ja siihen, etteivät heidän koirat pärjänneet. On todella tärkeää huomata se, että Seppalan Bow Lake kennelissä käytettiin Chinook-linjaisia koiria. Edes itse Seppalalla ei siis ollut mitään Chinook-koiria vastaan. Seppala oli Bow Lake kennelin aikana hyvinkin aktiivinen ja kirjoitti kennelin kuulumisia SHCA:n Newsletteriin.

Yllä olevassa kuvassa Leonhard Seppala ajaa husky-malamuuttiristeytyksistä koottua valjakkoa. Hän kasvatti niitä asuessaan Chatanikassa Alaskassa, missä hän työskenteli 30-luvun alusta 40-luvulle ja vuonna 1946 Seppalat muuttivat Seattleen. Seattlessa Seppala toimi yhteistyössä Bow Lake kennelin kanssa. Hän on sanonut, ettei risteytyskoiria käytetty jalostukseen. Monet koirista olivat kyllä hyvin samannäköisiä, joten ihmettelijöitä riitti jo silloin. Seppalan Chatanikan kennelistä on olemassa paljon kuvia ja värifilmejä, joissa näkyy niin koirien valjastamista, niillä ajoa kuin pentujakin (Otto Nordling Collection, UAF-1974-135-4)

Huskie-Haven oli Austin Mooncroftin kennel Kanadassa. Se perustui Wheelerin kasvattiin Charney Of Seppalaan, sekä narttuihin Akiak Of Anadyr ja Nony Of White (Landryn kasvatti). Huskie-Havenissa oli myös narttu Dina Of Seppala, josta syntyivät Polaris Of Sapawe ja Freda Of Sapawe. Vaikka kennel sijaitsi syrjäseudulla, sen kasvatteja myytiin Pohjois-Amerikkaan, mm. Anadyr kennel sai sieltä vaihdossa Yaddam Of Huskie-Havenin ja Ava Of Huskie-Havenin. Tästä kennelistä tulivat myös Kanadan ensimmäiset valiot, joiden kautta linja jatkuu useissa Kanadan näyttelyvoittajissa.

Little Alaska perustui Bow Lake, Monadnock ja Gatineau kenneleiden koiriin. Kennelin nimi tuli omistaja Harold Frendtin kotitilasta, jonka hän halusi muistuttavan Alaskaa. Frendt kasvatti myös nimellä Penn Forest. Myös Frendt oli valkoisten koirien ihailija ja keskittyi jalostuskessa valkoiseen väriin. Little Alaska kennelin valjakoilla myös kilpailtiin.

1950-luku

Calivali oli Roland Bowlesin kennel New Hampshiressä, hän ajoi mm. Chinook kennelin valjakoita. Kanta perustui New Englannin kilpakenneleihin, tosin tuohon aikaan kaikki kilpailivat. Merkittävimmät Calivali koirat syntyivät vasta 50-luvullta Bowlesin hankittua Seesu Of Cold Riverin ja yhdistäessä sen White Water Lake Knightiin syntyivät Rocky Of Calivali ja Ruby Of Calivali. Jalostukseen käytettiin myös Monadnock, Igloo Pak, Foxstand ja Yeso Pac kennelien koiria. Kennel oli aktiivinen vasta 50-luvulta eteenpäin, joten se ei kuulu 30-luvun kenneleiden joukkoon. Se painottui myöhempinä aikoina voimakkaasti sprinttikilpailuihin. Kennelillä ei ollut varsinaisesti omaa linjaa, mutta se on hyvä esimerkki ns. "New England"-tyypistä, eli koirista, joita jalostettiin nopeuskilpailuita varten. Tyypilliset New England-koirat olivat kevyempiä, raajakkaampia, lyhytturkkisia ja niitä kuvailtiin sanalla "rangy", mikä tarkoittaa honteloa. SHS:n julkaisuissa termi on virheellisesti "racy" tai "racy look".

Bryar, Norvik ja Mulpus Brooks olivat kennelnimiä, joita Jane Bryar käytti. Hän oli yksi aikansa tunnetuimmista naisajajista. Kennel perustui McFaulin Of Seppalaan, Monadnockiin ja Foxstandiin, mutta Bryarin koirien takaa löytyy sekalaisesti myös Igloo Pakia, Alaskan, Belford, White Water Lake jne. koiria. Jane Lane (myöhemmin Bryar) hankki ensimmäiset siperianhuskynsa Tat Duvalilta, tuossa seitsemän koiran yhteensopivassa valjakossa oli mm. Ch Aleka's Czarina. Bryar hankki myös Monadnockilta Sashan ja Valeskan, joista jälkimmäinen oli valmiiksi koulutettu johtajakoira. Seuraavana talvena osa Duvalilta hankituista koirista oli myyty ja valjakon johtajana oli harmaa Skipper, joka oli Roland Bowlesin kouluttama johtaja. William Belletiltä Jean hankki Ch Kiev Of Gap Mountainin ja Buddy Of Gap Mountainin. Tunnetuin kasvatti lienee Monadnockiin hankittu Mulpus Brook's The Roadmaster, joka oli Izok Of Gap Mountainin ja Aleka's Czarinan (kilpavaljakon johtaja) pentu.

Snow Ridge oli kanadalainen kennel, jonka perusti Susan Elizabeth Ricker, lempinimeltään "Bunty" . Hän oli Seppala-Ricker kennelin Elizabeth Rickerin tytär. Snow Ridge oli dual-purpose kennelinä Kanadan vastine Monadnockille, tosin kasvatustyö oli huomattavasti pienimuotoisempaa. Kennelistä syntyi Kanadan ensimmäinen BIS-voittaja siperianhusky CAN CH Snow Ridge Chiefson. Kennelin kanta perustui vahvasti Huskie-Haven koiriin, mutta kennelin koirien takaa löytyy myös mm. Igloo Pak, Gagnon, Bryar, Manawan, Shady Lane, Racecrest, Monadnock ja Gatineau koiria. Seppala-Ricker kennelistä ei tullut suoraan koiria ja Elizabeth Ricker kasvatti itsekin myöhemmin siperianhuskyja Kanadassa, Manawan kennelimellä. Myös niitä käytettiin aktiivisesti näyttelyissä ja kanta perustui Huskie-Haven koiriin. Bunty kilpaili aktiivisesti Kanadassa, Bryareilta 50-luvun lopulla hankittu johtajakoira Bryar's Texas oli hyvin arvostettu koira. Bunty oli elänyt koko ikänsä siperianhuskyjen parissa ja vaikka hän käytti koiriaan aktiivisesti näyttelyissä ei hänen kasvateistaan puhuta "show linjaisina". Vaikka täsmälleen samalla tavalla hänen näyttelykoiransa olivat myös kilpakoiria.


Ensimmäisessä kuvassa Sapsuk Of Seppala (1931), joka oli Wheelerin kasvatti ja vaikutti Cold River kennelissä. Toisena Izok Of Gap Mountain (1948), jolla oli vaikutusta monissa eri kenneleissä. Keskellä William Shearerin tiimi kilpailuissa. Oikealla Bayou Of Foxstand (1940), jolla oli oma merkittävä vaikutuksensa rotuun ja reunassa McFaul johtajakoiransa Foxstand's Sundayn kanssa
(kuvat Elsie Chadwick Collection).

Of Seppala (McFaul) kennel jatkoi vuodesta 1950 lähtien J. D. McFaul voimin kun hän hankki Harry Wheelerin jäljellä olevat koirat ja oikeuden käyttää Of Seppala-nimeä. McFaul myi heti 8 Wheelerin koiraa Foxstand kenneliin kertoen Shearerin halunneen juuri pidempiturkkiset koirat. Of Seppala-koirien lisäksi hän käytti Foxstand/Belford-koiria, sekä narttua Gagnon's Vixen. Aloitettuaan Of Seppala kennelissä hän jätti Gatineau kennelnimen käyttämisen. Kennelillä oli suuri vaikutus tuleviin sukupolviin, Old Line siperianhuskyissa varhaisen Seppala-linjan edustajat vaikuttavat mm. CH Mikiuk Tuktu Tornyakin kautta, joka on merkittävä koira laajemman geenipoolin kannalta kun jalostukseen hyväksytään sekä alkuperäiset Seppala-koirat että Johnson/Cooney -> Chinook linjan koirat.

Marlytuk kennelin Lyle ja Peggy Grant aloittivat siperianhuskyjen parissa jo 40-luvun alussa auttaessaan treenaamaan Joe ja Edith Boothin koiria. 1950 Grantit siirtyivät Fortinghamin Cold River kenneliin treenaamaan ja kilpailemaan kennelin valjakoilla, Fortinghamilla oli tuolloin 14 siperianhuskya. Vuonna 1954 he hankkivat Musher Lane's Ahtetukin ja käyttivät vuoteen 1959 Marly- kennelnimeä. Kennelin kanta ei suinkaan ollut Monadnockia, vaikka esim. SHS:n linjataulukko niin virheellisesti esittää. Kanta perustui Fortinghamin koiriin, jotka tulivat suoraan mm. Wheelerin Of Seppala kennelistä. Kun Fortinghamit lopettivat Cold River kennelin Grantit saivat haluamansa koirat ja varusteet. He valitsivat 5 koiraa: Ninga Of Cold Riverin, Lena Of Cold Riverin, Enara Of Cold Riverin, Tongass Of Cold Riverin ja Rolan. Viimeksi mainittu oli niistä merkittävin, sen isä oli Igloo Pak's Blui ja emä CH Helen Of Cold River. Yhdistettynä William Belleten Izok Of Gap Mountainiin syntyivät Wanee Of Marly ja CH Nonook Of Marly. Rola kuoli 15-vuotiaana, jolloin sillä oli 14/15 valionarvoon vaadituista pisteistä. Yhdistettynä johtajakoiraan Monadnock's White Christmasiin syntyi Marlytuk's Ahrigah Of Nakoo, joka oli molempien CH Koonah's Red Kiskan että CH Koonah's Red Goldin isä.

Jefrrey Braggin kirjoittamassa artikkelista Cold River kennelistä sanotaan, että Peggy Grant ajautui Monadnock kennelin Lorna Demidoffin vaikutuksen alaiseksi, eikä enää arvostanut valkoisia tai piebald-värisiä koiria ja jalostus tapahtui kosmeettisin perustein. Käytäntö osoittaa kuitenkin toista, esim. vuonna 1959 Grantit käyttivät siitokseen Monadnock's White Christmasia, joka oli piebald-värinen, kuten oli sen emä Dama Of Monadnock. Väite on perusteeton, kummallakaan Grantilla tai Demidoffilla ei ollut mitään valkoisia koiria vastaan. Esim. vuonna 1977 Demidoff oli tuomarina kokovalkoisen CH McCraken's Aladinin valioituessa.

Marlytuk tuli tunnetuksi punaisista koiristaan, vaikka se ei ollut erityisesti jalostuksen tavoitteena. Kiskan lisäksi toinen tunnettu koira oli sen pentu, upea BISS CH Marlytuk's Red Sun Of Kiska (sen isä oli CH Monadnock's Akela), joka tunnettiin erityisesti sen hienoista ja tasapainoisista liikkeistä. Myöskin Marlytuk oli dual-purpose kennel, kennelin valjakot voittivat mm. SHCA:n Racing Trophyn neljä kertaa ja siperianhuskyn säilyttäminen käyttökoirana oli Granteille erityisen tärkeää. Kennelin linjat jatkuivat mm. Savdajaure ja Doonauk kenneleissä.

Gagnon kennelin Allan Gagnon kasvatti työkoiria Kanadassa vuosina 1953-1961. Kennelin kanta perustui Gatineau ja Of Seppala- kenneleiden koiriin ja tunnetuimpia koiria olivat Gagnon's Bing ja Gagnon's Ruby. Bing näkyy useiden kandalaisten näyttelyvoittajien sukutauluissa ja kennelillä oli vaikutusta monien kanadalaisten kennelien jalostustyöhön.

Alakazan oli hyvin merkittävä kennel. Se sai alkunsa vuonna 1954 kun Paul ja Margaret Koehler hankkivat pennun, jonka nimesivät Laska Of Kazaniksi. Myöhemmin nimi AKC-rekisteröitiin, mutta koska enää ei hyväksytty erisnimiä kennel muuttui À la Kazan, eli Alakazan-nimiseksi. Laska oli pääosin Monadnockia ja sen emän isä oli Izok Of Gap Mountain Chinook ja Seppala-linjaa. Isä Aleka's Ruska oli tunnettu Tat Duvalin kilpavaljakosta. Seuraavaksi Koehlerit hankkivat CH Nordholm's Jonaksen Joel Nordmanilta, se oli isän puolelta Foxstandia ja emän puolella vaikuttivat Igloo Pak, Komatik, Monadnock, Chinook ja Of Seppala. Yhdistelmästä syntyi Agfa Of Kazan, joka astutettuna Nordholm's Jonaksella tuotti CH Kira Of Kazanin, jota Peggy piti kennelin todellisena kantakoirana. Jatkaen Monadnockilla syntyi BIS Ch Kronprinz Of Kazan, joka oli myös erinomainen rekikoira kennelin valjakossa.

Huolimatta siitä, että koirat pärjäsivät näyttelyssä oli kennelin valjakko voitokas myös kilpailuissa. Alakazan kennelin valjakko voitti mm. Arctic Sled Dog Clubin halutun palkinnon vuonna 1964 upealla valjakolla, jossa oli 5 muotovaliota ja 2 muuten näyttelyissä hyvin pärjännyttä koiraa. Vaikka 50-luvun kennelien yhteydessä ei erikseen mainittaisi valjakkokäyttöä, olivat ne dual-purpose kenneleitä. Osa kilpaili menestyksekkäästi ja osa ajoi aktiivisesti retkeilyvaljakoita. Peggy toimi SHCA:ssa, teki Newsletteriä ja kirjoitti kirjan The Siberian Husky, Live The Adventure.

Yeso Pac kennel aloitti kasvattamalla boksereita, mutta Charlie ja Carolyn Posey kuitenkin siirtyivät kokonaan siperianhuskyihin hankittuaan ensimmäisen siperialaisensa, kodinvaihtaja CH Karan. Karan suvussa oli Kabkol-koiria ja takaa tuli Monadnock, Chinook ja Northern Light kennelien koiria. Yhdistettynä samoja linjoja edustavaan Ooska Of Kabkoliin syntyivät ensimmäiset kennelin siperianhuskyt, joiden joukossa olivat CH Kara's Idyl, CH Kara's Aral ja CH Kara's Umlak. Yhdistäessä Karan Monadnock's Pandoon syntyi CH Checkers Of Yeso Pac. Muita jalostuskoiria olivat mm. CH Monadnock's Prince Igor CD, Ch Seiksuh's Cissie, CH Alyeska's Suggen Of Chinook ja CH Savdajaure's Cognac.

Vuonna 1961 Charlie alkoi myös kilpaill koirillaan ja New Englannin vaikutteista kantaan lisättiin Igloo Pak koiria, esim. Igloo Pak's Tok ja Igloo Pak's Jan. Charlie kilpaili vuoteen 1968, jolloin hän loukkaantui ja valjakot siirtyivät muille ajajille. Vuonna 1974 kennelin tiimi valittiin toiselle sijalle New England Sled Dog Clubissa. Yksi tärkeä koira oli Yeso Pac's Satan, se oli Charlien suosikkikoira ja erinomainen johtaja.

Frosty Aire kennelin perustivat Jack ja Donna Foster kiinnostuttuaan rodusta Alaskassa. Palatessaan he toivat mukanaan CH Kenai Krystee Of Lakotan CD ja pian sen jälkeen he hankkivat CH Kenai Kittee Of Beauchien CDX- nimisen nartun, josta tulikin kennelin kantanarttu. Kitteen vanhemmat olivat Tundrym kennelistä, pääosin Monadnock- ja Anadyr-linjoja. Richard Beaulieun kasvattaman Kitteen vanhemmat juoksivat hänen kilpavaljakossa ja menestyivät voittaen kilpailuita Alaskassa. Tunnettuja koiria olivat mm. CH Frosty Aire's Suntrana, CH Frosty Aire's Beauchien CD ja CH Frosty Aire's Banner Boy CD. Fosterien ideaalikoira oli Izok Of Gap Mountain, jonka kaltaisia koiria he hakivat jalostuksessaan.

Foxhaunt kennel perustettiin vuonna 1955. Williamsien kantakoirat tulivat Monadnockilta ja ulkopuolisia siitoskoiria olivat CH Frosty Aire's Banner Boy ja Igloo Pak' Tok, sekä narttu Yeso Pac's Sandy (Monadnock ja Kabkol-linjoja). Foxhaunt kennelissä oli tärkeää jalostaa rotumääritelmän mukaisia siperianhuskyja, jotka juoksevat valjakossa. Kennelin valjakot kilpailivat menestyksekkäästi.

Fra-Mar sijaitsi Ohiossa ja aloitti toimintansa 50-luvun loppupuolella. Frank ja Marie Wamser olivat alunperin kiinnostuneita tottelevaisuuskoulutuksesta, mutta heidän ensimmäisestä siperianhuskystaan CH Frosty Aire's Alcan Kingistä tulikin näyttelymenestyjä. Kingin isä oli kuuluisa Monadnock's Pando ja emä Kuran suvussa oli sekä Monadnockia että Anadyria. Kantanarttu CH Fra-Mar's Misarahin takaa tuli monia tuon ajan arvostetuimmista kenneleistä (Bow Lake, Long Peak, Chinook, Cold River, Igloo Pak). Missy yhdistettynä CH Frosty Aire's Ericiin loi pohjan Fra-Mar kennelille.

Polaris oli Ella Sovahin kennel, joka oli aktiivinen rodun parissa 50-luvulla. Ella hankki Dushka Of Monadnockin (White Water Lake Knight x BISS Tanya Of Monadnock) vuonna 1951 ja ensimmäiset pennut syntyivät 1953 Nikki Of Monadnockille. Pennuista merkittävin oli Ch Sintaluta, joka näkyy yhä nykyisten koirien taustalla. Shovahit pitivät koko pentueen, sillä emää ja sen pentuja pidettiin parhaana mahdollisena tiiminä. Ella kilpaili aktiivisesti koirillaan, CH Sintalutan pentu Polaris' Petya Pandovitch on Suomeen tuodun Kanakanak's Kishkan isä. Kishkan molemmat vanhemmat olivat kilpavaljakoiden johtajia ja koko sen suku on Monadnock- kennelin kilpa-ajalta, sen suvussa on lukuisia johtajakoiria. Emän puolelta tulee Anadyr ja Of Seppala kennelien koiria, sekä useita muita kilpailevia kenneleitä. Sovah kasvatti myös muilla nimillä.

Murex kennelin Muriel ja Rex Stumpferin pienimuotoisesti kasvatettuja Murex-koiria voi yhä löytää nykyisistä sukutauluista. 1956 syntyneen pentueen vanhemmat olivat Rex's Yukon King ja Mulpus Brook's The Jezebel. 1958 syntyneen pentueen vanhemmat olivat CH Monadnock's Red Tango Of Murex (ilmeisesti ensimmäinen punainen valio) ja Monadnock's Eb'Ny Lass Of Murex (Foxstand, White Water Lake, Chinook, Cold River, Monadnock).


Ensimmäisessä kuvassa CH Mikhail Of Koryak (1963) isänsä BIS CH Monadnock's Dimitrin kanssa. Toisessa kuvassa CH Mikiuk Tuktu Tornyak (1963), joka näkyy nykyisissä Old Line koirissa Natomah's Ruff-N-Reddyn kautta, joka vaikutti laajasti Pohjoismaissa. Keskellä Foxhaunt kennelin kilpavaljakko. Reunassa Baltic Pacesetter (1969), joka oli Troika kennelin kantauroksia ja oikealla CH Savdajaure's Cognac, joka oli laajasti käytetty siitosuros (kuvat Elsie Chadwick Collection ja Carol Dixon).

Savdajaure oli Ragnar, Ingrid ja Anna Mae Forsbergin kennel, jonka ensimmäiset siperianhuskyt olivat Monadnock's Savda Bakko ja Monadnock's Savda Pandi. Bakko oli Polaris kennelin Ella Sovahin kasvatti ja Pandi oli Murex-kennelin Muriel Stumpferin kasvatti. Tunnetuin koira on CH Savdajaure's Cognac, joka löytyy monien suomalaisten koirien takaa mm. Tawny Hill's Memory Of Cognacin takaa. Muita merkittäviä koiria olivat mm. Ch Savdajaure's Keema Tova, Ch Savdajaure's Mekki ja CH Savdajaure's Vackra Dockra.

Baltic perustettiin 50-luvun alussa Coloradossa. John ja Ruth Clinen kantanarttu oli Baltic Chilla Chima, jonka isä oli Cheechako Of Timberland ja emä Stoney River's Chima. Kennelistä tuli lukuisia näyttelyvoittajia ja jalostuksellisesti merkittäviä koiria. CH Baltic Pacesetter oli 60-luvulla perustetun Troika kennelin kantauroksia. Baltic koirilla oli selvästi tunnistettava ulkomuoto ja erikoinen hopeanharmaa väri.

Av Brattalid on Euroopan vanhin kennel ja se perustettiin 1958 kun Seppala antoi tunnetulle tutkimusretkeilijälle Helge Ingstadille valkoisen nartun Molinka Of Bow Laken. Se ei kuitenkaan ollut Norjan ensimmäinen siperianhusky, sillä edellisenä vuonna oli tuotu niinikään valkoinen koira Pogo. Pogo ei kuitenkaan ollut AKC-rekisteröity siperianhusky, vaan se päätettiin rekisteröidä siperianhuskyksi Norjassa. Jalostustyön kennelissä on tehnyt tytär Benedicte Ingstad. Molinka asutettiin Pogolla ja seuraavaksi kenneliin tuotiin Seppalalta Bryar's Sepp ja Bryar's Sindy, jotka olivat molemmat ns. Seppala-linjaa. Benedicte työskenteli Bryar kennelissä kahtena vuotena ja oppi sinä aikana paljon heidän koiristaan.

Brattalid kennelin kasvattaja on kertonut, että Seppala toivoi kannan Norjassa pysyvän hänen kasvattamissaan linjoissa, mikä ei tietenkään toteutunut ja Ingstad tuotti itsekin useita Chinook-taustaisia Anadyr-koiria kenneliinsä. Brattalid kennel käytti myös mm. suomalaisia Lumimaan kennelin koiria, ja linjoista löytyy niin Monadnock, Marlytuk kuin Savdajaure kennelien koiria.

The list of all the sources is available in the sources-page here (link). Thank you all for allowing me to share these historic pictures!
If you want to share your photos in siperianhusky.net please contact me: laurakinnunen@hotmail.fi