© 2008 Laura Kinnunen
Tiedettävästi* ensimmäiset siperianhuskyt tuotiin Alaskaan syksyllä 1908.
Mies tämän takana oli venäläinen turkiskauppias William Goosak, hän toi Siperiasta
kymmenen koiran valjakon, jonka kaikki koirat tulivat Anadyr lahden alueelta. Tuolla
alueella asui tsuktsi-niminen kansa, eli ensimmäiset Alaskaan tuodut koirat
olivat juuri tsuktsikoiria. Mikä teki näistä koirista niin erityisiä, että niitä
haluttiin tuoda Alaskaan? Tuohon aikaan arktisen tutkimusmatkat eivät olleet enää
uusi asia ja tietoa eri kansojen koirista lienee levinneen myös Alaskan puolelle.
Tsuktsikoirat tunnettiin enemmän kettua muistuttavina, muita pienempinä, mutta uskomattoman
nopeina ja vahvoina rekikoirina. Lähempänä merta olevia koiria Waldemar Jochelson
kuvaa erityisen tiheä- ja pitkäturkkisiksi, kun taas kauempana sisämaassa koirilla turkki
oli hieman lyhyempää ja karkeampaa. 1700-luvulla Venäjän laajentuessa ja vallatessa
alueita Siperiasta, ainoastaan tsuktsit kykenivät mainittavaan vastarintaan kasakoita
vastaan juuri nopeiden koiriensa ansiosta ja saivat lopulta keisarin päätöksestä
täydellisen itsenäisyyden.
* Siperianhuskyn sukulaisrotu alaskanmalamuutti kertoo yhteisestä historiasta jo
kauan ennen länsimaalaisten asuttamaa Alaskan aluetta. Lainaus aikaisemmasta artikkelistani
Alaskanmalamuutti ja siperianhusky: " Eräiden teorioiden mukaan ihmiset ylittivät
Beringinsalmen idästä länteen silloin kun se oli kuiva. Beringinsalmi on voitu ylittää
myös veneillä sen ollessa veden peitossa ja tällöin myös koirat Alaskassa ja Siperiassa
ovat samaa kantaa."
Venäläinen luutnantti Zogoskin kertoo kirjoituksissaan Alaskan matkoilta 1842-1844
kamtsatkalaisista koirista, joita retkikunta käytti. Zogoskinin mukaan valjakkoajo
Alaskan puolella oli kehittymätöntä, johtajakoiria ei ollut ollenkaan. Pienet 3-4 koiran
valjakot seurasivat ihmistä ennemminkin kuin joku olisi ajanut koirilla. Venäläiset
toivat valjakkoajajia ja siperialaisia koiria Alaskan puolelle jo tuolloin. Siinä yksi
lisä, miksi alaskalaiset koirat (joillakin jopa siniset silmät ja muita siperialaiskoirien piirteitä)
muistuttivat niin paljon myöhemmin 1900-luvun alussa Alaskaan tuotuja siperiankoiria.
Jo seuraavan vuoden puolella vuonna 1909 Goosakin tuomat koirat kilpailivat All Alaska
Sweepstakes kilpailussa ja valjakko sijoittuikin heti kolmanneksi. Tästä lisää seuraavassa
kappaleessa, mutta tutustutaan ensin tuon kilpailun historiaan ja syihin, miksi koirilla
alettiin kilpailla.
Tuohon aikaan Nome oli täynnä erilaisia koiria ja valjakoita, jokainen ajaja tietenkin
väitti omaa työvaljakkoaan nopeimmaksi, kestävimmäksi, vahvimmaksi ja kaikin puolin
muita paremmaksi. Tästä tuli ajajien vakiokeskustelunaihe ja valjakoiden saavutuksia
usein liioiteltiin. Riitojen välttämiseksi täytyi järjestää kilpailu, ei mikä tahansa
pieni kilpailu, vaan kilpailu jonka reitti kulkisi läpi vaikeiden maastojen ja jossa
kävisi ilmi valjakon kyvyt niin voiman, nopeuden kuin kestävyydenkin suhteen. Nomessa
tunnettu valjakkoajaja Scotty Allen perusti yhdessä paikallisen lakimiehen
Albert Finkin kanssa Nomeen tarkkasääntöisen kilpailuorganisaation, Nomen Kennel Clubin.
Kilpailureitti kulki 408 mailin matkan Nomesta Candleen, sisältäen vuoristoa, jäätyneitä
jokia, metsää, avointa tundraa ja merenjäätä. Ensimmäinen kilpailu ajettiin huhtikuussa
vuonna 1908 ja voittajana maaliin selviytyi Albert Finkin valjakko John Hegnessin
ajamana. Kilpailu keräsi valtavat määrät vedonlyöjiä ja kilpailun menestyksen vuoksi
siitä päätettiin tehdä vuosittainen tapahtuma.
Koska Goosakilla nyt oli valjakko siperiankoiria ja Alaskassa uusi valjakkokilpailu hän
päätti osallistua kilpailuun. Hän suostutteli Louis Thrustrup nimisen miehen
ajamaan kilpailun hänen puolestaan. Nomen vedonlyöjät eivät olleet vakuuttuneita pienistä
siperialaiskoirista, mutta matkalla puolessa välissä maaliin siperialaisvaljakko olikin
johtoasemassa. Goosakin palkkaama ajaja Thrustrup teki kuitenkin taktisen virheen antamatta
koirien levätä tarpeeksi paluumatkalla, Scotty Allenin kaksi sekarotuisista koirista
koostuvaa valjakkoa ohittivat siperialaisvaljakon, joka lopulta sijoittui kolmanneksi.
Myöhemmin Goosak myi valjakon paikalliselle turkiskauppiaalle Charlie Madsenille.
Näytettyään kykynsä rekikoirina, siperialaiskoirat olivat saaneet huomiota ja samana
vuonna nuori skotlantilaismies Fox Maule Ramsay, joka oli tullut Nomeen kiinnostuneena
kaivostoiminnasta, matkusti Siperiaan tuodakseen lisää näitä pieniä ja sisukkaita siperiankoiria
Alaskaan. Goosakin ohjeistamana Ramsay suuntasi Markovoon, missä hänen oli neuvottu käyvän
kauppaa suoraan tsuktsien kanssa. Markovo oli kauppapaikka n. 400km sisämaahan,
jossa alueen eri kansat kokoontuivat kaupankäynnin merkeissä. Ramsay lähti hakemaan sen
tyyppisiä koiria, jotka olivat juosseet edellisessä Sweepstakesissa ja nyt hänellä oli
mahdollisuus ostaa parhaat koirat vietäväksi mukanaan Alaskaan.
Jotta kilpalinjan koirien sekalaista ulkomuotoa voitaisiin jotenkin perustella, kilpalinjan
kannattajat koettavat väittää, ettei Ramsay tuonutkaan Markovosta tsuktsikoiria.
Rotujärjestön lehdessä (1/2007) julkaistiin käännösjuttu, jossa väitettiin Ramsayn
ostamien koirien olleen venäläisten kasvattamia. Voidaankin kysyä miksi ihmeessä Ramsay
olisi tyytynyt venäläisten koiriin kun hän oli saanut Goosakilta ohjeet matkustaa
Markovoon ostamaan tsuktsikoiria tsuktseilta? Ei kuitenkaan ole mahdotonta, että
mukaan olisi lähtenyt myös korjakki- ja jukagirikoiria, ehkä jopa jokunen kamtsadaalikoira.
Tsuktsikoiria kuitenkin lähdettiin hakemaan ja Ramsay palasi Nomeen n. 40-70 koiraa
(tarkkaa lukua ei tiedetä) mukanaan. Alaskaan tultuaan siperialaiskoirat työskentelivät
aluksi kaivoksella vetäen kaivoksilla tarvittavaa puutavaraa ylös vuorille.
Vuonna 1910 Ramsay osallistui siperialaiskoirilla All Alaska Sweepstakesiin. Koirat
jaettiin kolmeksi valjakoksi; yhtä valjakkoa hän ajoi itse, toiset kaksi olivat hänen
setänsä nimissä ja valjakoita ajoivat John "Ironman" Johnson ja Charles Johnson
(eivät sukua toisilleen). Suureksi yllätykseksi valjakot sijoittuivat ensimmäiseksi,
toiseksi ja neljänneksi. John Johnson toimi voittajavaljakon ajajana, johtajakoiranaan
Kolyma ja valjakko teki rikkomattoman ennätyksen 74 tuntia, 14 minuuttia ja 20 sekuntia
408 mailin matkalla. Ramsay sijoittui toiseksi voittaen A. A "Scotty" Allenin neljällätoista
minuutilla.
Ennen paluutaan Skotlantiin Ramsay luovutti koirat John Johnsonille. Osa koirista myytiin
yksityishenkilöille Nomen alueelle, mutta suurin osa pysyi Johnsonin ja hänen kumppaninsa
Mike Cooneyn omistuksessa.
Seuraavan kerran koiria tuotiin Siperiasta vuonna 1911, John Johnson matkusti
Itäniemen alueelle ja toi sieltä 14 koiraa. Mitä koiria? No tsuktsikoiria tietenkin!
Itäniemi oli eristäytynyttä tsuktsialuetta, tsuktsit tunnettiin kansana, jolla oli
erityisen vahva kulttuuri-identiteetti ja myöskään koiria ei mielellään risteytetty
muiden kansojen koiriin.
Seuraavaksi kuvioihin astui myöhemmin ehkä kaikkein tunnetuin valjakkoajaja Leonhard
Seppala. Seppala, joka oli myös suomalaista sukujuurta, oli kotoisin norjalaisesta
kalastajakylästä ja sattumien kautta perhetuttava sai houkuteltuun hänet Amerikkaan - tuohon
mahdollisuuksien maahan. Seppala aloitti treenaamaan siperianhuskyja Pioneer Mining Company
työnantajalleen Jafet Lindbergille. Seppala itse ei siis ajautunut rekikoirien pariin
kilpailuiden kautta.
Kuten Alaskassa yleistä oli, koiria käytettiin työkoirina kuljetus- ja tutkimusmatkoilla ja
niin myös Seppala oli tähän asti ajanut vain kuljetusvaljakoita. 1913 hän osallistui
ensimmäiseen kilpailuunsa the Moose Burden Handicap-kilpailuun, joka oli 42 mailia Nomesta
Port Safetyyn.
1913 Seppala oli ensimmäisen kerran tekemisissä siperialaisten koirien kanssa kun
hän sai tehtäväkseen treenata n. 15 koiraa, narttuja ja pentuja, jotka oli tarkoitus esitellä
seuraavana vuonna Roland Amudsenille tämän matkalla pohjoisnavalle. Tutkimusmatka kuitenkin
peruuntui 1914 alkaneen ensimmäisen maailmansodan ja sen seikan takia, että Pearyn
retkikunta ehti saavuttaa pohjoisnavan ensimmäisenä (saavutus, jota myöhemmin on epäilty,
mutta se onkin jo toinen tarina).
Koirat kuitenkin jäivät Seppalalle ja tuona vuonna Seppala oli jo mukana osallistumassa
ensimmäiseen All Alaska Sweepstakesiinsa. Hänen koiransa olivat puolitreenattuja,
ainoastaan johtajakoira Suggen oli kokenut ja valjakko joutui keskeyttämään. John
Johnson kuitenkin saavutti voiton tässä vuoden 1914 Sweepstakesissa. Seppala
kertoo saaneensa ensimmäisen valjakkonsa siperialaisia suoraan Ramsaylta, joka oli
tuonut koirat Nomeen vuoden 1910 Sweepstakesiin.
Vuonna 1914 Olsen toi 8 koiraa Seppalalle. Nämä koirat tulivat Petropavlovskista
Kamtshatkalta, koirat joiden joukossa oli AAS:n johtajakoira Russky.
Seuraavaksi olikin Seppalan vuoro voittaa Sweepstakes. Seppalan johtajakoiria olivat:
Russky, pitkäkarvainen ja töpöhäntäinen koira (Russky oli kotoisin Petropavlovskista,
Kamtshatkalla rekikoirien hännät oli tapana typistää), Scotty, joka oli väriltään
musta-harmaa ja sinisilmäinen; sekä Suggen harmaa husky-malamuuttiristeytys, joka
tunnetaan parhaiten Seppalan tunnetuimman johtajakoiran Togon isänä.
Seppala kertoo tuoneensa koiria eripuolilta Siperiaa. Kamtshatkalaiset koirat olivat
kooltaan suurimpia (puhutaan uroksista) painaen n. 30kg, Anadyrilla 25-27kg ja pienet
tsuktsikoirat n. 20kg.
Leonhard Seppala menestyi koirillaan All Alaska Sweepstakes kilpailussa, voittaen kolme
peräkkäistä kilpailua vuosina 1915-1917. Mutta kuuluisammaksi hän tuli seerumiajollaan
1925, jolloin siperianhuskyista tuli maailmanlaajuisesti tunnettu niiden pelastaessa
Nomen kylän kurkkumätäepidemialta.
Vuonna 1927 Olaf Swenson toi 4 tsuktsikoiraa suoraan Seppalalle ja viimeinen erä
tuontikoiria saapui Amerikkaan 1930, jonka jälkeen rotukirjat suljettiin. Tarkoituksena
oli tuoda 8 koiraa Seppala-Ricker kenneliin. 5 niistä menehtyi leptospiroosiin, Kreevankasta ja
Tserkosta tuli tärkeitä jalostuskoiria, kolmannesta selvinneestä koirasta Volchokista ei ole
jalostustietoja.
Margaret Koehler - Siberian Husky: Live the adventure. TOTUUS SIPERIANHUSKYN ALKUPERÄSTÄ
ALL ALASKA SWEETSTAKES
KIINNOSTUS SIPERIANKOIRIIN HERÄÄ
LEONHARD SEPPALA
VIIMEISET TUONNIT SIPERIASTA
Bob Thomasin artikkelisarja: Where did they come from and what did they look like?
Hope Springs kennelin rotuinfo: The Siberian Husky - A Brief History of the Breed in America
Jos kartassa on suuria virheitä, ota yhteyttä ylläpitoon!
